Ajankohtaista

19.6.2018

Lättähatun aikataulu ja hinnat

Lättähatulla pääsee Papatuspäiville ja takaisin lauantaina 30.6.2018. Lättähattu pysähtyy kaikilla asemilla ja kyytiin pääsee vaikka radan varrelta kättä heilauttamalla!

Lättähatun aikataulu ja hinnat päivitetty sivuille:

Lättähatun aikataulu ja hinnat —>

 

Lättähatun liikennöinnistä vastaa Porha (Pohjois-Suomen rautatieharrastajat ry)

www.porha.fi


19.6.2018

Taikuri Ristiharju esiintyy sunnuntaina!

Juha-Matti Ristiharju saapuu Papatuspäiville sunnuntaina 1.7.2018. Alla hieman lisätietoa Juha-Matin monipuolisesta taikurin urasta:

Taikuri Juha-Matilla on takanaan jo 20-vuoden kokemus taikatempuista. Juha-Matti aloitti taikatemppujen harrastamisen 1990-luvun alkupuolella, Koillis-Lapissa Savukoskella, löytäessään vahingossa kirjastosta taikuri Solmu Mäkelän taikakirjan. Kirja vei nuoren pojan mennessään ja lisää vauhtia taikurin uralle antoivat taikuri David Copperfieldin ja taikuri Iiro Seppäsen esiintymiset televisiossa. Syrjäinen asuinpaikka ei tarjonnut nuorille monia harrastusmahdollisuuksia, joten Juha-Matti keskittyi täysipainotteisesti taikatemppujen harjoitteluun.

Vuosituhannen vaihteen uudet tuulet ja opiskelut ajoivat Juha-Matin Rovaniemelle 2000-luvun alussa. Esiintymistilaisuuksia alkoi kertyä pikkuhiljaa enemmän ja enemmän ja niiden myötä myös taidot esiintyjänä kehittyivät huimaa vauhtia. Taikuri Juha-Matti kuitenkin kävi koulun loppuun ja hankki korkeakoulututkinnon Lapin Yliopistosta kasvatustieteistä ja markkinoinnista. Tutkinnon Juha-Matti luonnollisesti yhdisti taikuuteen, tekemällä muun muassa maailmanmittakaavassakin harvinaisia tieteellisiä tutkimuksia taikuudesta ja taikatemppujen opettelusta.

Taikuri Juha-Matti on osallistunut myös lukuisiin taikurikilpailuihin sekä tuomariston jäsenenä, että kilpailijana. Taikurikilpailuista tuliaisina kotiin on ollut lukuisia Suomen mestaruuskilpailuiden palkintoja sekä myös palkinto taikureiden pohjoismaiden mestaruuskilpailuista. Itseopiskelun lisäksi Juha-Matti on hakenut oppia ja ideoita esityksiinsä muun muassa Las Vegasista, Los Angelesin legendaarisesta Magic Castlesta sekä New Yorkista.

Tänään Juha-Matti on Suomen johtavia ammattitaikureita. Hän kiertää koko Suomen alueella, mitä erilaisimmissa tilaisuuksissa, viihdyttämässä ihmisiä sillä minkä hän osaa parhaiten; Tekemällä täydellisiä ihmeitä.